Kilpailuohjeet

1. SÄÄNNÖT

Kilpailuissa noudatetaan SSL:n suunnistuksen lajisääntöjä.

2. TOIMIHENKILÖT

Kilpailunjohtaja: Kalevi Ervasti, TaivKu

Ratamestari: Pasi M. Jussila, VePo

Valvoja: Petri Karjalainen, Pohjant

Tuomarineuvosto: Nimetään sunnuntai aamuna ennen kilpailujen alkua paikalla olevien vanhempien keskuudesta.

3. KILPAILUMAASTO JA -KARTTA

Kilpailumaasto on erittäin nopeakulkuinen kangasmaasto, jossa on kohtuulliset korkeuserot. Radat on suunniteltu maaston "polkurikkaille" alueille.

Kilpailussa käytetään karttakotelossa olevaa A4 kokoista Julmaharjun tulostekarttaa, joka olennaisimpien muutosten kohdalta on päivtetty 8/2009. Kartan mittakaava on 1:10000 ja käyräväli 5 m. Rastimääritteet on painettu karttoihin.

4. KILPAILUAINEISTO

Kilpailussa käytetään rintanumeroita, jotka on saatavana itsepalveluna infossa. Samassa pisteessä on saatavissa hakaneulat sekä emitin tarkastusliuska, johon kilpailija kirjoittaa oman kilpailunumeronsa. Palauttamatta jääneestä numerosta veloitamme 20 €.

Lainaemitit on noudettavissa myös infosta.

5. LÄHTÖ

Ensimmäinen lähtö sunnuntaina 30.8. klo 12. Matkaa lähtöön noin 300 m (keltainen viitoitus). Lähtöluettelo nähtävissä infossa sekä tällä nettisivustolla lauantaista alkaen.

Lähdössä on seuraavanlainen porrastus:

- 3 minuuttia ennen lähtöä kilpailija kutsutaan lähtökarsinaan

- 2 minuuttia ennen lähtöä RR- ja TR -sarjoissa kilpailija saa kartan ja lähdössä on opastaja, joka neuvoo tarvittaessa

- 1 minuutti ennen lähtöä H/D12 - 16 sarjoissa kilpailija saa ottaa kartan

- emitin nollaus tapahtuu lähtöhetkellä

6. RASTIT JA LEIMAUS

Kilpailussa käytetään emit -leimausjärjestelmää. Mallirasti ja emit -tarkistuspiste sijaitsevat infopisteessä. Kilpailijan tulee tarkistaa emit -korttinsa toimivuus. Järjestäjillä on tarvittaessa varakortteja infossa.

Rasteja on paikoin lähekkäin, joten kilpailijan on syytä varmistaa rastin koodi. RR-sarjojen rastit ovat siimarilla ja niiden koodit ovat RR1, RR2, RR3, RR4 ja RR5. Muilla radoilla on normaalit numerokoodit.

7. MAALI

TR- ja suorien ratojen viimeiseltä rastilta on keltainen viitoitus maaliin. RR-sarjoilla siimari ohjaa maaliin tulon. Maalissa on maalileimaus, jonka jälkeen siirrytään leimojen tarkastukseen. RR-sarjoissa ei hylätä puuttuvan leiman vuoksi vaan jokaisesta puuttuvasta leimasta annetaan 10 min lisäaika.

8. KESKEYTTÄNEET

Keskeyttäneet saapuvat maaliin normaalisti, suorittavat maalileimauksen ja ilmoittautuvat keskeyttäneeksi leimantarkistuspisteellä.

9. ENSIAPU

Ensiapupiste sijaitsee infossa ja tarvittaessa järjestäjät ohjaavat loukkaantuneen Taivalkosken terveyskeskukseen.

10. RATAPITUUDET SARJOITTAIN

SARJARATAPITUUSRASTIT
H / D 8 RR2,2 km

5

H / D 10 RR2,2 km

5

H / D 12 TR1,6 km6
H / D 121,7 km7
H / D 133,0 km11
H / D 143,8 km13
H / D 164,5 km17

TERVETULOA PITKÄLAMMEN UPEISIIN MAASTOIHIN KILPAILEMAAN AOK09:n!

Tailvalkosken Kuohu ja Vesaisen Pojat