Vepolaisten pikkujoulu Saunatuvalla

18.12.2006


Pukkikin osasi Saunatuvalle
Pukkikin osasi Saunatuvalle
Toiminnanjohtajakin oli ollut kilttinä
Toiminnanjohtajakin oli ollut kilttinä
Samoin Anni-Elina
Samoin Anni-Elina

Sunnuntaina illan jo hämärtyessä vietettiin kauden päättäjäisiä ja pikkujoulua Koitelin saunatuvalla.

Toiminta kauden aikana oli vilkasta. Oli Kuohuvaa Koitelia, suunnistus ja hiihtokisoja. Seuran nuoret pitivät kesäkioskia Sahansaren Tunnelmatuvalla ym.

Nyt vuoden lopuksi on aika hiukan hengähtää ja kerätä voimia ensi vuoteen. Suunnitelmia on jo runsaasti mm kevään Puistohiihtotapahtuma Oulun Pesäpallostadionilla 4.4

Webmasteri kiittää kuluneesta vuodesta. Toivottavasti olette viihtyneet sivuilla ja saaneet tietoa seuran toiminnasta. Ensi vuonna on uudet kujeet ja uusi"veppimasteri" sivuille kirjoittelemassa

 

Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2007 !!!!!