Pohjantähti Rastit 2009 - Lumijoella

11.5.2009

Annin kauden avaus oli varsin mallikas, hyvä suunnistus ja rivakka vauhti toivat toisen sijan D14 -sarjassa.
Annin kauden avaus oli varsin mallikas, hyvä suunnistus ja rivakka vauhti toivat toisen sijan D14 -sarjassa.
Joona tyylittelee kohden maalia.
Joona tyylittelee kohden maalia.
Vauhtikone Thomas loppusuoralla.
Vauhtikone Thomas loppusuoralla.
Iron-Mike veteli miehistä nopeinta vauhtia, vaikka kevätflunssa hieman jarrutti matkan tekoa.
Iron-Mike veteli miehistä nopeinta vauhtia, vaikka kevätflunssa hieman jarrutti matkan tekoa.

Vepolaiset aloittivat porukalla kesän suunnistuskauden Pohjantähtirasteilla Lumijoen hienoilla kankailla. Osa ikämieskööristä onkin jo käynyt testaamassa vauhtiaan Kalajoella ja eteläisessä Suomessa. Lisäksi Belgian kirjeenvaihtaja on latonut läpi talven kovia suorituksia Benelux -maissa.

Lauantain saldona olikin muutama palkintosija ja tukku muutenkin hyviä suorituksia näin kauden aluksi. Tästä onkin hyvä jatkaa kohden pitkää kesää ja niin Jukolan viestiä kuin nuortenkin Jukolaa kohden...

Ensi viikonloppuna osa vepolaisista starttaa Vaalassa ja pieni tehoryhmä lähtee vielä Riksgränsenille keräämään puuttivia hiihtokilometrejä...

Palstalla palaillaan kuulumisiin taas kun seurassa tapahtuu...

PJ

Ps. Pohjantähtirastien tulokset löytyvät alla olevasta linkistä

http://www.skpohjantahti.fi/kilpailut/pohjantahtirastit/