Leimausleiri 2014

Ykkösjoukkueen vaihto leiriviestissä
Matleena ja Musti leirikisan jälkeen

Leimaus-leiri 2014 suunnistettiin Rovaniemellä 3.-6.6.2014. VePosta oli mukana kahdeksan junioria ja yksi ohjaaja. Lappilaiset vaaramaastot tarjosivat meidän  suunnistajajoukolle hienoja haasteita ja elämyksiä. Harjoitukset oli järjestäjien toimesta suunniteltu taidolla ja huolella, ja metsässä sai rauhassa keskittyä omaan tekemiseen letkassa juoksemisen sijaan. Rasti- ja tukireittiläiset sekä Taso 1:n ja 2:n suunnistajat harjoittelivat pääasiassa Ounasvaaran ja urheiluopiston ympärillä, Tehoryhmäläiset reissasivat myös kauempana. Koko porukka pääsi harjoittelemaan sprinttisuunnistusta Napapiirin Pajakylässä, ja siinä suunnistusten sivussa tuli tavattua myös itse joulupukki!

Toinen yhtä suosittu henkilö oli Leimauksen leirikummi, olympiavoittaja Sami Jauhojärvi, jonka nimmarit olivat kuumaa kamaa urheiluopiston alueella.

Suunnistuksen lisäksi leiriläiset kävivät uimassa, osallistuivat monenlaiseen oheisohjelmaan, diskoilivat, ja harjoittelivat hätäpoistumista suihkutilojen vesihöyryn aiheutettua pari palohälytystä majoituskoululla...

Leiri huipentui leiriviestiin, jossa Vepon junnut juoksivat kahdella joukkueella. Kiitokset OsValle 2.joukkueen vahvistuksista! Viestissä tehtiin hienoa jälkeä, ja kaikki suorittivat osuutensa hyväksytysti.

Tästä on hyvä jatkaa aurinkoista suunnistuskesää! Ensi vuonna Leimausleiri onkin sitten vähän kauempana, Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla.